lauantai 28. joulukuuta 2013

Vielä joulufiiliksiä

Nyt on joululahjat avattu ja niitä kehtaa esitellä.



Tässä ensimmäinen tekemäni vaate: neuletakki kummipojalleni. Lankana käytin Novitan Ipanaa ja napit olivat iloisesti kaikki erilaisia kaapin löytöjä.




Tässä on nyt tämä syksyn suurin projekti: äiti sai takan värisen viltin. Vilttiin tuli yhteensä 140 kukkaa, ja kului hyvin kaikki sinisävyiset jämälangat.


 Vielä jouluaattonakin ehti tehdä yhden lahjan; vaaleanpunaisen kaulakorun.


 Meidän joulukuusi oli suuri ja komea. Syytäkin oli, kun en ole kuusta moneen vuoteen pystynyt sisälle ottamaan. (en ymmärrä mistä nuo pinkit täplät tulee, ei ainakaan meidän kuusessa ole! )

maanantai 23. joulukuuta 2013

1 yö jouluun

Kovasti on tämä joulun alusaika pitänyt sisällään kaikenlaista ihanaa väkertelyä, mutta ei ole ehtinyt tännä päivitellä. Tässä pikainen katsaus niistä muutamiin...

Työkavereita muistin tämmöisillä pienillä lahjoilla. Pussit sisältävät itseleivottuja appelsiini-suklaakeksejä ja nämä virkatut tähdet toimivat heijastimina. Ohjeen löysin täältä. Nämä tähdet olivat koukuttavia. Kovasti mietin mihin muuhun tarvitsisin noita, että saisi virkata lisää.












Tämmöisiä tuikkukippoja olen vissiin ennenkin täällä esitellyt. Tällä kertaa kippoja koristaa vaan punaiset nauhat joulun kunniaksi. Kätevän pieni ja ekologinen lahjaidea.











Posti on kantanut meille läjän ihania joulukortteja, ja taas sama jokavuotinen pohdinta, että minne niitä saisi esille. Eiku yhteen rulla rautalankaa ja mun lyhyt pinna, ja lopputulos on tälläinen. Pyykkipoikien avustuksella sydämestä ei paljon enää mitään näy.

perjantai 13. joulukuuta 2013

11 yötä jouluun

Nyt se on valmis, eikä edes tihkaissut. Nimittäin kudoin elämäni ensimmäisen vaatteen (jos lapaset ja sukat lasketaan vaan asusteiksi). Vielä en vaan halua kuvaa ja mallia julkaista, jotta joulun salaisuudet pysyisivät salassa. Olen onnellinen, että juuri tälle ihanuuden sain työn tehdä <3

Lisäksi on valmistunut muutamat tossut Huopanen-langasta. Kenenköhän pakettiin ne sujahtaa ;)


Loppuun tunnelmointia keväältä 2011. Mikään ei voita pulkkailua! Hauskaa joulun odotusta kaikille!!

torstai 5. joulukuuta 2013

19 yötä jouluun

Nyt on viritelty jouluvaloja ympäri asuntoa. On ne aina yhtä ihania. Tänä vuonna tuli ostettua parit uudet valot; iso paperinen tähti ja tähtiä ketjussa. Muutama käsityö lojuu tossa lattialla vieläkin keskeneräisenä, vaikka on puikot sauhunnut.

Esittelen teille nyt yhden korun, jonka tein tilauksesta. Lopputulos miellytti itseäkin. Nuo ovaalit renkaat keventävät hyvin näinkin pitkää korua.















Toiseksi näytän millaisen joulukalenterin askartelinpaskartelin tolle paremmalle puoliskolle. Malli on jostain hiljain ilmestyneestä askartelulehdestä. Hiiren puhekuplassa lukee: "Mä tykkään susta, koska..." ja huivi on jaettu 24 osaan, joihin mahtuu jatkamaan lausetta. Luulisi, että kehu päivässä piristää ketä vain.

maanantai 2. joulukuuta 2013

30 yötä jouluun (tämä viesti on viipynyt matkalla)

Pyhitin koko viikonlopun korttiaskartelulle. Kun kerran levitin kaikki tarvikkeet keittiön pöydälle, niin niitä ei heti kerätty pois. Yritin kovasti tyhjentää tarvikevarastojani samalla. Mutta se ei oikein onnistunut, vaikka kortteja tuli tehtyä sata kappale. Hauskinta siinä on se, että en tiedä lähetänkö itse yhtäkään korttia :) 

Tuo tulostettu nuottipaperi on kaunista.


Made by Tiimari, helppoa: liimaa vaan tarroja ja kohokuvia.

 3D-tarrojakin löytyi kasa. Pieniä söpöläisiä..
Yksi lucia-neidon kuvakin löytyi väritettynä.

Siilenkin kuva myös... 

 Tälläisen mallin löysin jostain Tiimarin vanhasta  lehdestä. (liekit näkyy livenä paremmin..)
 Näitä kortteja tosiaankin oli sata, tässä niistä osa.
 Nämä olis niinku pipareita pellillä. Ei oikein mun kahvilla värjääminen onnistunut..
 Lisää pipareita, nimittäin niitä piparukkoja. Näihin sain kulutettua hyvin säkkikankaan ja paksun huovan loput viemestä tilaa.
 Helpolla kaunista <3
 Ehkä yksi lempparikorteistani.
 Nämä on tehty vanhasta lahjapaperin paloista. Aikoinaan niitäkin tuli leikeltyä talteen.
 Tuo pukkikortti on myös lempparini. Helpolla näitä kortteja saa tehtyä.. 
 Viime vuoden käsityömessuilta olin ostanut arkillisen tälläisia ihania kuvia, ja unohtanut käyttää ne viime jouluna :O
 3D-tarrojakin löytyi kasa. Pieniä söpöläisiä..
 Aaltopahviin upposi huvin metalliset kuviot, en tiedä mihin nuo oli oikeasti tarkoitettu, kun niiden takana oli ihmeellinen piikki.
 Taas vaan tarroja kehiin..
Tämmöisiä tulostettuja kuvia on tullut väriteltyä joskus kaappiin.


tiistai 19. marraskuuta 2013

37 yötä jouluun

Heippa, viime päivät ovat kuluneet leipoessa ja montaa eri neulosta samalla tehden.
Valmiiksi olen saanut vaan kummilasten joulukalenterin. Tädillä karkasi vähän käsistä pussukoiden täyttäminen, kun en halunnut laittaa mitään krääsää tai karkkia niihin. Noin hyvillä täytteillä en ala kyllä joka vuosi tekemään :) Ehkä ensi vuonna olen niin ajoissa, että ehdin ompelemaan itse kalenterin. Tänä vuonna kalenteri muodostui paperipusseista, jotka voi ripustaa narulle pyykkipojilla. Yhteen pussiin sujahti tälläiset villasukat.



Menen jatkamaan kolmannen kummilapsen joululahjan kutomista. Harmi kun näitä lahjoja voi esitellä vasta joulun jälkeen täällä, ettei lahjan saajat saa vihiä...

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

44 yötä jouluun

Niin se joulu lähenee kovaa vauhtia, ja koko ajan pukkaa mieleen lisää ideoita. Tällä hetkellä on työ alla yksi suuri joululahja, joten päivittämistä on vähemmän. Kerron siitä lisää ja näytän kuvat joulun jälkeen, ettei lahjan saaja saa vihiä.

 Tänään vietettiin isänpäivää. Lahjaksi isä sai vadelmaisen kinuski-juustokakun. Kuvassa koristelut on jo ehtinyt levitä, mutta kakku oli syntisen hyvää. Kortin tehtävää suoritti tällä kertaa pussillinen appelsiini-suklaakeksiä. Keksit toivat mieleen joulun ja olivat hyviä; niitä voisi tehä joululahjaksi. Ehkä silloin pussia koristaa jokin muu kun vanhat autot :)

Olen positiivisesti yllättynyt näistä leipomuksia. Molempia ohjeita koitin ensimmäistä kertaa.



Kummilapsille lupasin tehdä joulukalenterin. Nyt on tuumattu luukkujen sisältöjä.. Yksi luukku tulee sisältämään nämä virkatut mansikat kauppaleikkeihin. (lehdet ovat oikeasti vihreät, vaikka tässä näyttää muulta.)



Nyt kiiruhdan jatkamaan virkkausta..

lauantai 26. lokakuuta 2013

60 yötä jouluun

Pitkän aikaa olen taas ollut hiljainen, pahoittelut siitä.

Seinäjoella tuli käytyä käsityömessuilla. Kaikkea ihanaa ostettavaa siellä oli ja monia ideoita sai taas lisää. Ostoskassista löytyi muutama kilo matonkudetta, muutama riipus koruihin ja korttitarvikkeita. Mattoa olen aloittanut virkkaamaan, tässä esimakua. Vielä on paljon tehtävää, jos pysyn alkuperäisessä suunnitelmassa.



Olen kokeillut myös leipoa ruisleipää saamastani juuresta. Mahtavan näköisiä tuli :) Ja kyllä ne maistuikin hyvältä.


Netissä on pyörinyt niksi maailman ärsyttävimpään asiaan; sotkeutuviin kuulokkeiden johtoihin. Kutomalla tuli tälläiset. Virkkaamalla ei tullut näin hienot, joten niitä ei edes esitellä :)













 Mitä täti ei tekis kummilastensa eteen. Tälläiset kutsukortit tuli väsätty suvulle..








Ensimmäinen joululahja on päättelyä vaille valmis :)














Nyt menen jatkamaan vähä isompaa joululahjaa. Sen voin esitellä sitten joulun jälkeen vasta, ettei paljastu ;)


maanantai 7. lokakuuta 2013

Angry Birds

Nyt on vihdoin Angry Birds- urakka ohi. Läjä näitä lapasia tuli tehtyä, kun ei oikein tuo oikean koon arvioiminen ole mun vahvin juttu ja suvussa on useampi pikkuinen ämbi gööd-fani.


 Jospa nyt pääsisi aloittamaan joululahjojen teon kerrankin ajoissa. Toki eilen ostin viisi kiloa matonkudetta, jota sormet syyhysi päästä heti virkkaamaan...

torstai 3. lokakuuta 2013

Elonmerkkejä..



Aivan hävettää, kun on jäänyt päivittäminen vähemmälle. Iltaisin on ollut vaan niin puhki tai muuta touhua, että käsityöt ei tahdo edistyä..
Mutta sain mä nämä convers-sukat valmiiksi. Anteeksi kuvan huono laatu, kun piti äkkiä vaan napsaista kuva ennen kuin ostaja tuli noutamaan :)


sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Korttisatoa 2

Elossa täällä ollaan, vaikka päivittäminen on jäänyt. Ei ole ollut oikein mitään mitä päivittää, mutta se ei tarkoita, ettei täällä olisi puikot sauhunnut. Työn alla on ollut useat convers-sukat ja angry birds-lapaset...

Tänä iltana innostuin laittamaan korttipajan pystyyn. Nämä muutamat kortit ehdin saada aikaseksi. Suurin osa ajasta meni tarvikkeiden etsimiseen ja tavaroiden levittämiseen. Vaikka tarvikkeita on muutama laatikkollinen, niin silti kaikesta löytyi aina vain väärää sävyä. Uusin tarvikehankintani on kirjainleimasimet, niin kuin korteista on huomattavissa :)
Kovin pieneksi kävi meidän ruokapöytä, kun askartelun vauhtiin pääsin, vaikka otin käyttöön lattian ja tuolinkin. Kyllä kovasti kaipaan työpöytääni, jossa oli tilaa levittää tavaroita ja kaikille tarvikkeille oli oma paikkansa. Ehkä mä vielä joskus saan sellaisen uudelleen. Nyt ei auta, kun mennä siivoamaan nuo rojut pois, että mahtuu aamupalalle huomenna..

-Pahoittelen kuvan huonoa laatua-

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Sadepäivän päivitystä...

Lahjoja on aina vaikea keksiä. Onneksi tämä synttärisankari oli juuri tilannut multa villasukat, niin hän sai sitten ne lahjaksí :D













 Nyt meni hermo mun ikuisuus- ja ekoprojektiin. Kun en osannut tehä lisäyksiä sopivin välein, niin matto ei pysy suorana. Eli tämä matto on tehty leipäpusseista. Mutta ainakin sen tämä projekti opetti, että meillä syödään liikaa kaupan kalliita leipiä, ja kuinka paljon käyttökelpoista heitetään roskiin.

lauantai 31. elokuuta 2013

Angry Birds

Olen kovasti aina vannonut, että en lähde mukaan Angry Birds-buumiin. Mutta pienten sukulaisten innotuksesta päätin kumminkin kokeilla vähäsen. Lapaset on tehty jostain 7 veljestä-lankojen lopuista.

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Pitkään aikaan en olekaan postaillut tänne mitään, mutta se ei tarkoita, ettei täällä olisi koukut ja puikot viuhunut. Vaan kameran johto on päättänyt kadota, ja muutenkin olen unohtanut ottaa kuvia valmistuneista töistä.
Päivien aikana olen tehnyt tilaustöitä, ja kutomuksia kirpparille myyntiin.



Tuttuni tilasi juhliinsa parisenkymmentä virkattua tuikkua. Aikaa annettiin ruhtinaallisesti vuosi, mutta hetihän mä työhön tartuin, etten unohda purkkeja kaappiin pyörimään.





















Kirpparille kudoin sukkia ja vauvan tossuja. Toki myyntiin lähti kaikki vanhatkin työt, jotka ei ole vielä omistajaa löytänyt. Unohdin ottaa noísta harmaista sukista tarkempaa kuvaa. Kuvio on mielestäni niin kaunis ja joutuisa tehdä.







Lisäksi tein tilauksesta vauvoille convers-tossuja; voi sitä päättelemisen iloa :D Sekä ekoprojekti on jatkunut, ja ensimmäistä joululahjaa olen kokeillut.



Tässä vielä kuva rakkaan mutakakusta. Eli leivottuakin on tullut, ja lisää leivotaan vielä, kun syntärivieraita tulee käymään..

Nyt kumminkin aion mennä jatkamaan synttärilahjasukkien tekoa...