Voi kun oppisi ensin ajattelemaan, ja sitten vasta tekisi..

Nuorena olen viettänyt aikani hevostalleilla. Kun olin juuri oppinut kutomaan, sain ajatuksen, että haluan kutoa hoitohevoselleni ihanan lämpöisen loimen. Komerosta löysin tilkkupeiton, josta sain idean, että loimi toteutetaan kutomalla neliöitä ja yhdistelmällä niitä. Sitten kaivettiin äidin kaapista kaikki langan loput ja rupesin hommiin. Neliöitä tarvittiin kokonaiseen loimeen niin paljon, että mummanikin niitä kutoi mulle.
Tämmöisistä kudotuista neliöistä loimi lopulta koottiin:

Sitten, kun loimi oli melkein valmis, niin totesin, että loimi on liian painava ja vaikea kuivattaa tallioloissa. Keskeneräinen loimi jäi komeroon pyörimään. Aina sitä kirottiin, kun komeroa siivottiin tai tuli muuton aika.

Pikkuhiljaa aloin purkamaan loimea aina, kun tarvitsin pienen määrän lankaa. Olihan tuo loimi niin värikäs, että aina löytyi melkein etsimäni väri :)

Äitini ehdotti eräänä jouluna, jos tekisin "loimen" paloista sukulaisille patalappuja joululahjaksi. Toiselle puolelle virkkasin isoäidin neliön puretuista langoista ja toiseksi puoleksi etsin sopivan värisen taustapalan. Näitä patalappuja on varmaan jokaiselle sukulaisella, ja joillakin useampiakin :)

Nyt "loimen" taru on ohitse. Nämä oli viimeiset patalaput, joita siitä sai tehtyä. Kolme viimeistä palaa, jotka jäi yli loimesta, päätin lahjoittaa kummilasten nukkeleikkeihin. Huh, vihdoin on kaapissa taas tilaa vähäsen enemmän..