maanantai 24. helmikuuta 2014

Rentouttavaa hiihtolomaa!

Nyt on hiihtoloma polkaistu käyntiin, niin on aikaa päivittää tännekin tekemisiäni..
Tilauksesta tein yhdet convers-tossut vauvalle. Olen ennenkin näitä täällä esitellyt.




Lopuista matonkuteista tein tämmöisiä minikoreja, koska aina löytyy kaikkea pientä sälää. Mustassa korissa näkyy aiemmin tekemäni kuulokkeiden suojus. Se on oikeasti kätevä keksintö; ei ole enää tarvinnut selvittää solmuisia piuhoja.


Pitemmästä kuteen lopusta tein isomman korin. Näissä on mukava säilyttää keskeneräisiä käsitöitä sohvan nurkassa, jottei puikot ja langat valtaa koko sohvaa..


















Ensin mulla oli tälläinen maton alku, mutta totesin, että kude ei riitä. Joten purin maton ja tein korin.


Eräs ilta alkoi tuntumaan, että keskeneräiset käsityöt eivät etene, koska en jaksa syventyä ohjeisiin. Niinpä sukelsin netin ihmeelliseen maailmaan ja löysin täydellisen helpon ohjeen. "Luo 116silmukkaa ja neulo 1oikein1nurin 15cm tai enemmän..." Tähän työhön jäin koukkuun, ja parissa illassa valmistui ihanan lämmin ja iso kauluri.

tiistai 4. helmikuuta 2014

Pääsiäiskortteja

Kun kerran kaikki askartelutarvikkeet on levitetty meidän keittiön pöydälle ja tuoleilekkin, niin sain inspiksen tehdä lisää kortteja.


Tässä muutama esimerkki suuresta pääsiäiskortti läjästä.


Muutaman ystävänkortinkin ehti vielä tuunata vanhoista korteista. Lisäksi poikavauvoille kortteja.


Pian pääsemme violetteja kihlajaisia viettämään.


sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Ystävänpäiväkortteja

Tuli väsättyä muutama  kortti ystävien kunniaksi.


Tämä oli minun suosikki yksinkertaisuudessaan. Oikein kierrätyskorttu: kuva on vanhasta kortista leikattu ja taustaksi repäisin kirjan sivun.


Pöllöt ja muumit ovat vaan aina söpöjä!


Terveisiä mattotehtaalta




Kuvat varmaankin kertovat kaiken oleellisen :)

Kuteiden lopuista tuli väsättyä kaksi pannunalusta afrikan kukka tyyliin.